Business

Exoven vuosi 2022 – jatkuvuus ja pitkäjänteisyys suurina teemoina

Vuosi 2022 muistetaan. Ja vain harvaa kuluvan vuoden aikana tapahtunutta asiaa on mahdollista tarkastella ottamatta maailmalla tapahtuvaa huomioon. Koko maailman pysäyttäneiden pandemiavuosien peräaaltojen lomassa arkeamme värittävät suuri sota Euroopassa ja korkea inflaatio. Ahdistus tulevaisuudesta, huoli läheisistä ja epävarmuus taloudesta ovat tunteina valloillaan. Vähän väliä kuulee vaikeuksista nähdä tulevaisuudessa paljoakaan positiivista.

Maailma ja aika eivät kuitenkaan pysähdy, vaikka tapahtumat pysäyttävät. Jatkuvuuden ja pitkäjänteisyyden periaatteille rakentuu myös Exove. Kehittymisen ja uudistumisen jatkuvuus. Teknologiavalintojen ja asiakassuhteiden pitkäjänteisyys. Ainoa keino välttää kaatumasta kuoppaisella polulla on pysyä liikkeessä ja hakea tarvittaessa tukea.

Arvomme näkyvät entistä kirkkaammin

Arvomaailmammekin pohjautuu jatkuvuudelle. Maailman tulee olla parempi Exoven vaikutuksella kuin ilman sitä. Haluamme jättää tuleville sukupolville paremman paikan elää. Siksi noin vuosi sitten julkaisemamme Vastuullisuuskompassi (Sustainability Compass) näyttää suuntaa valinnoillemme. Pyrimme kaikessa arjessamme valitsemaan vihreää, kestävän kehityksen mukaista ja inklusiivista. Arjen lisäksi edistämme arvojamme suoraan liiketoiminnassamme ja asiakasvalinnoissamme. Sitoutumisestamme esimerkkeinä marraskuussa perustajamme Janne Kalliolan julkaisema Vihreä koodi -kirja ja yhteistyön syventäminen UpCloudin hiilineutraalien pilvipalveluiden kanssa.

Jatkuvuuden ja arvojen pohjalta uudistimme myös strategiaamme. Tulemme panostamaan erityisesti asiakkaidemme pitkäikäisiin, joustaviin ja kestäviin valintoihin verkkopalveluita rakentaessamme. Korkean teknologia- ja projektiosaamisen ansiosta olemme vastuullisessa asemassa asiakkaidemme kannalta ja tulemme jatkossakin tämän syvän luottamuksen lunastamaan. Autamme myös nuoria osaajia kehittymään uransa alussa. Arvostettu Trainee-ohjelmamme täyttikin tänä vuonna jo 10 vuotta.

Pysyväksi jäänyt työn luonne vaatii työnantajilta uudenlaista vastuunkantoa, johtamista ja huolehtimista

Exoven keskiössä ovat asiakkaiden lisäksi henkilökunta. Näemme ahdistuksen, huolen ja epävarmuuden arpia jaksamisessa. Lisäksi pandemia muutti työn luonnetta pysyvästi, mikä vaatii työnantajilta uudenlaista vastuunkantoa, johtamista ja huolehtimista. Pyrimme kuuntelemalla ja ymmärtämällä ratkaisemaan näitä osin monimutkaisia haasteita ja näyttämään esimerkkiä muillekin. Tulemme tarjoamaan hyvän paikan olla yhä useammalle osaajalle. Vuosien tauon jälkeen pääsimme viime kesänä viimein näkemään toisemme Exoven kesäpäivän merkeissä. Tapahtuma oli ikimuistoinen. Pikkujouluja juhlimme taasen toimistoittain hieman intiimimmin, välttäen samalla ylimääräistä matkustamista. Tunnelma oli joka tapauksessa erittäin iloinen ja jouluisa kaikissa toimistoissamme.

Lähestyessämme jo vuotta 2023 haluaisimme Exovena käyttää tämän tilaisuuden kiitääksemme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme lämpimästi kuluneesta vuodesta. Kiitämme myös kaikkia, jotka välittävät paremmasta tulevaisuudesta ja tekevät tekoja sen eteen. Toivotamme aivan kaikille rauhallista joulunaikaa ja parempaa tulevaa vuotta!

Ajatuksiaan jakoi

Lars Oehlandt

COO

19.12.2022

Kategoriat: Business

Uusimmat blogimme