Yritysten on luotava nahkaansa digitaalisessa maailmassa

Katsotaanpa hetki maailmaamme ja kaikkea, mitä siinä teemme – aina elokuvissa käymisestä pankkiasiointiin. Kaikki tapahtuu täysin tai osittain digitaalisesti. Kaukana ovat ajat, jolloin yritys saattoi luottaa pärjäävänsä pelkillä analogisilla tuotteilla. Suurin osa yritysten liiketoiminnan kasvusta syntyy nykyään joko puhtaasti digitaalisesti tai digitaalisuuden avulla.

Hyvä esimerkki digitalisaation avulla kasvaneesta alasta on matkailuala: liiketoiminnasta on karsittu kaikki analoginen pois ihmisten fyysistä siirtämistä lukuun ottamatta. Yritysten onkin viimeistään nyt sisäistettävä digitalisaation voima, syleiltävä sen mahdollisuuksia ja pidettävä digitaalinen palettinsa kunnossa.

Miten yritys voi hakea digitaalista kasvua?

Kasvuhakuisten yritysten on perehdyttävä omaan nykytilanteeseensa ja kysyttävä rehellisesti, mitä voidaan tehdä nykyisellä tavalla ja nykyjärjestelmillä, mitä vielä paremmin, missä tarvitaan apua ja onko meillä rohkeutta muutokseen. Yritys voi hakea kasvua ja muutosta toimintaansa kolmea eri reittiä: firma voi kehittää, transformoida tai disruptoida omaa liiketoimintaansa.

Mikäli yritys etsii puhtaasti kustannussäästöjä, reittivaihtoehtona on yleensä kehittäminen nykytoimintoja optimoimalla. Tällöin tavoitteena voi olla yksinkertaisesti virheiden vähentäminen. Oman kannattavuuden parantaminen optimoimalla operatiivista kyvykkyyttä on vaihtoehto, mutta nykytilan optimointi ei yleensä synnytä uutta liiketoimintaa tai kasvata yrityksen markkinaosuutta – ja riskinä on ulkopuolelta tuleva disruptio.

Yritys voi tavoitella digitaalista kasvua myös transformaation kautta. Digitaalista transformaatiota hakevien tiimien tulee ymmärtää asiakkaan tarpeita ja liiketoimintaa syvällisesti. Yrityksen liiketoimintaa muutetaan tämän asiakasymmärryksen pohjalta luomalla uusia tuotteita ja palveluita vastaamaan kuluttajien tarpeisiin. Onnistunut transformaatio edellyttää sekä tutkijoiden että liiketoiminnan asiantuntijoiden osaamista.

Muutoksen voi luoda omilla ehdoilla

Disruption – kasvutavoista kunnianhimoisimman – tavoitteena on rakentaa omalle bisnekselle kokonaan vaihtoehtoinen toimintamalli ja ansaintalogiikka. Tyypillinen disruptiokohde on liiketoiminta, joka on toiminut portinvartijana. Amazon mullisti kustannusalan, ja Uber taas muutti lopullisesti taksibisneksen pelisääntöjä. Perinteiset yritykset näkevät tällaiset uudistajat usein markkinahäirikköinä, vaikka disruptiossa piilee suuria mahdollisuuksia.

Kun yritys lähtee tavoittelemaan disruptiota itse, se syntyy oman bisneksen ehdoilla, eikä yllätyksenä takavasemmalta. Suuren muutoksen hakeminen edellyttää tiimiltä rohkeutta, start up -henkistä ideointia ja jatkuvasti testaavaa otetta. Tiimien on kyettävä lukemaan markkinoiden reaktioita nopeasti ja keskeytettävä epäonnistuneet kokeilut viivytyksettä. Kasvun hakeminen tätä reittiä pitkin vaatii yritykseltä kanttia, mutta onnistunut disruptio voi siivittää yrityksen ennennäkemättömään kasvuun.

Kumppani auttaa digitaalisen kasvustrategian luomisessa

Kaikki kolme kasvua tavoittelevaa lähestymistapaa vaativat erilaisia toimenpiteitä sekä erilaista johtamista ja osaamista tiimiltä. Yhteistä eri vaihtoehdoille on se, että yrityksellä on oltava rohkeutta tunnistaa kykynsä ja resurssinsa. Jos omat resurssit eivät riitä digitaalisen muutoksen johtamiseen ja toteuttamiseen, on ulkoistaminen kumppanille hyvä vaihtoehto.

Joskus yrityksillä saattaa olla mahdollisuus suureen, kannattavaan muutokseen, mutta halu tai uskallus toteuttaa muutosta puuttuu, koska liiketoiminnan nykytilaa halutaan suojella. Tässä me tulemme apuun: selvitämme yrityksen digitaalisen muutoskypsyyden yhdessä asiakkaan kanssa ja määritämme yrityksen kehityskaareen sopivan digitaalisen kasvustrategian.

Maailma ja liiketoiminta muuttuvat ja yritysten on pysyttävä digitaalisessa muutoksessa mukana – tavalla tai toisella. Tärkeintä on muistaa, että jokin reitti on valittava, muuten vaarana on jäädä kilpailijoiden jalkoihin. Me tuemme yrityksiä digitaalisessa kasvussa ja autamme synnyttämään koko organisaatiossa halun muutokseen – sillä mitä paremmin organisaatio pystyy omaksumaan uusia digitaalisia toimintatapoja, sitä todennäköisemmin sen kasvutarina jatkuu.

Lue lisää:

Olemme kehittäneet mallin, jonka avulla asiakkaidemme on helpompaa selvittää heille sopivat digitaalisen kasvun reitit.

Ajatuksiaan jakoi

Janne Kalliola

Chief Growth Officer

16.11.2021

Jaa somessa:

Uusimmat blogimme