Liiketoiminta kasvuun digitalisaation avulla – mitä menestyksekäs digitalisointi vaatii yritykseltä

Yritykselle kasvu on kehittymisen edellytys. Kasvavassa yrityksessä on tekemisen meininki ja mahdollisuus investoida tulevaisuuteen. Jos kasvua ei synny, kilpailijat valtaavat elintilaa ja yrityksen toimintaedellytykset näivettyvät.

Me Exovella uskomme, että digitaalisuus on keskeinen kasvun moottori. Kuitenkin, kun Boston Consulting tutki viime vuoden lopulla pohjoismaisten yritysten digitalisoitumista, keskeinen havainto oli, että olemme jäämässä jälkeen muun maailman kehityksestä. Digitaalisuus ymmärretään pohjolassa keskimäärin hyvin visio- ja strategiatasolla, mutta toteutuksessa olemme selvästi muita hitaampia. Nyt olisikin aika siirtyä juhlapuheista käytäntöön.

Onko kokonaisvaltainen disruptio ainoa tie kasvuun?

Onneksi meillä on myös paljon yrityksiä, joissa digitaalisuus on keskeinen osa liiketoimintaa, ja joissa tulokset puhuvat puolestaan. Näissä yrityksissä digitaalisella strategialla – tai strategian digitaalisella ulottuvuudella – haetaan ensisijaisesti kasvua, mutta myös parempaa asiakaskokemusta ja asiakaspitoa, parempaa työntekijäkokemusta ja mahdollisuutta joustavammin kehittää ja lanseerata uusia palveluita.

Joissain yrityksissä – erityisesti startupeissa – digitaalisuus mahdollistaa täysin uudenlaisen liiketoimintamallin, mutta monille pitkään toimineille yrityksille itsensä kokonaisvaltainen disruptoiminen ei ole houkuttelevaa. Meidän näkemyksemme on, että digitalisaatiota ei tarvitse aloittaa täysin uudenlaisen liiketoimintamallin luomisesta, vaan moni yritys voi lisätä liikevaihtoa ja asiakkaiden lojaliteettia digitaalisia palvelukanavia kehittämällä. Nykyaikainen palvelukanava yhdistää tehokkaan lisämyynnin perinteiseen asiakkuuden ja siihen liittyvien palveluiden hallintaan.

Hyvinä esimerkkeinä toimivat asiakkaidemme Nesteen ja Messukeskuksen palvelukanavat. Yrityksen sisällä käsityö korvautuu digitalisaation myötä, ja henkilöstön aika vapautuu palvelemaan paremmin ja yksilöllisemmin tärkeitä asiakkaita, kun suuri osa töistä hoidetaan digitaalisesti tai asiakkaat tekevät sen itsepalveluna.

Millaiset kasvun edellytykset yrityksellä on?

Olemme kehittäneet mallin, jonka avulla asiakkaidemme on helpompaa päästä kasvuun kiinni.  Kun yrityksen toimintaa analysoidaan ja kehitetään niiden asioiden kautta, joiden tulee olla kunnossa, kasvu on mahdollista.

Mallissa nivoutuu yhteen:

yrityksen kyvykkyydet ja mahdollisuudet digitaaliseen kasvuun,

asiakkaiden tarpeet ja asiakasymmärrys sekä

näiden kahden yhdistäminen teknologian avulla järkevästi.

Kun ymmärretään yrityksen kypsyystaso kullakin osa-alueella, voidaan lähteä toteuttamaan selkeää suunnitelmaa kasvun aikaansaamiseksi.

Miten lähteä liikkeelle?

Tässä muutamia kokemukseemme pohjautuvia näkemyksiä siitä, mistä digitaalista kasvua hakevan yrityksen kannattaisi lähteä alkuun.

1. Ymmärtämällä asiakasta saat parhaan käsityksen siitä, mitä oikeasti kannattaa tehdä.

Uskomme, että suunta ja vauhti digitalisaatioon ei löydy perinteisten johdon konsulttien tapaan pelkästään markkinaa ja lukuja analysoimalla. Koko strategian ja sen priorisoinnin tulee lähteä asiakkaasta – organisaatiota ja muita sidosryhmiä unohtamatta. 

2. Johdon ja organisaation on sitouduttava kaikilla tasoilla muutokseen.

Kokemuksemme mukaan yllättävän monessa B2B-yrityksessä digitaaliset myyntikanavat eivät menesty, koska myyntiorganisaatio ei usko niihin, ja myyntibonukset jäävät saamatta, jos asiakkaat ohjataan digitaalisiin kanaviin.

3. Menestyksekäs digitalisointi vaatii alusta alkaen yrityksen oman ja alan ekosysteemin teknisen arkkitehtuurin syvällistä ymmärtämistä.

Jos suunnitelmat eivät pohjaudu realismiin, tulee hankkeista hitaita ja kalliita, ja tulokset ovat jotain muuta kuin mitä tavoiteltiin.

Me Exovella autamme asiakkaitamme sekä päivittämään digitaalisen strategian ajan tasalle että viemään sen käytäntöön. Työ alkaa asiakkaista, ja siihen  yhdistämme liiketoiminnan, organisaation ja tekniikan. Näitä ajatuksia voi tuumailla nyt kesällä laiturin nokassa, mutta laitetaan toimeksi lomien jälkeen!

Lue lisää palveluistamme

Palvelut sivulle

Ajatuksiaan jakoi

Mikko Hämäläinen

Director of Design and Data

05.07.2018

Jaa somessa:

Uusimmat blogimme