Skip to content Get in touch

Contact form

User experience tablet

Parempia digitaalisia palveluita saavutettavuuden avulla

Useimmat meistä hahmottavat, mitä tarkoittaa esteettömyyden kannalta esimerkiksi, että rakennukseen pääsee kulkemaan pyörätuolilla. Mutta oletko koskaan miettinyt mitä saavutettavuus tarkoittaa verkossa? Kuvittele vaikka, miten vaikeaa monien verkkopalvelujen käyttäminen voi olla henkilöllä, jolla on heikentynyt näkökyky tai motorisia ongelmia.

Saavutettavuudesta on tullut yhä merkittävämpi osa verkkosivustojen kehitystä. Verkkosivustot eivät ole enää pelkästään viihteen lähteitä, vaan niissä on käytännössä pakollista hoitaa monia arjen asioita, kuten terveyteen ja varallisuuteen liittyviä asioita.

Mitä saavutettavuus käytännössä tarkoittaa verkossa? Millaisia haasteita käyttäjät kokevat ja miten niitä voi ratkoa?

W3C eli World Wide Web Consortium on luonut alan standardeja jo verkon alkuajoista saakka. Standardien noudattaminen on yleisesti ottaen ollut hyvin vapaaehtoista. Tähän on kuitenkin tulossa merkittäviä muutoksia seuraavien vuosien aikana. Suurin osa muutoksista koskee pelkästään julkista sektoria, mutta myös yksityisten toimijoiden kannattaa tähän kiinnittää huomiota.

W3C on kehittänyt oman standardin, WCAG:n, joka tuo mukanaan kolmitasoisen järjestelmän, jolla voidaan mitata verkkopalvelun saavutettavuutta. Matalin taso on A ja korkein AAA.

Julkisen sektorin palveluiden tulee noudattaa WCAG 2.1 AA -saavutettavuustasoa seuraavan aikataulun mukaisesti:

  • Uudet julkisen sektorin verkkopalvelut 23.9.2019 mennessä
  • Kaikki julkisen sektorin verkkopalvelut 23.9.2020 mennessä
  • Kaikki julkisen sektorin mobiilisovellukset 23.6.2021 mennessä

Monet standardin suositukset ovat hyvin teknisiä, ja W3C onkin pyrkinyt havainnollistamaan, millaisiin asioihin standardilla halutaan muutosta.

Olemme keränneet esimerkkejä niistä arkipäivän asioista, joihin verkkopalveluiden saavutettavuus vaikuttaa ja mitä on otettava huomioon, jotta sivuston käyttäminen on mahdollista kaikille.

Kännykkäni on kiinni pyörätuolissa. En voi kääntää sitä vaakasuuntaan!

Haaste: Osalla käyttäjistä laitteisto on kiinteä osa esimerkiksi pyörätuolia eikä sen suuntaa voi muuttaa.

Ratkaisu: Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että palvelu on suunniteltava niin, että se toimii sekä pysty- että vaakasuunnassa olevalla laitteella.

En pysty erottamaan tekstiä sivulta

Haaste: Sivustolle valitut värit ovat ensiarvoisen tärkeitä siinä, että käyttäjä saa haluamansa informaation. Jos tekstin koko tai kontrasti on heikko, voi käyttäjän olla mahdotonta lukea sitä.

Osalla käyttäjistä myös tekstin välistyksellä voi olla merkittävä vaikutus tekstin ymmärrettävyydelle. Esimerkiksi lukihäiriöstä kärsivän henkilön täytyy voida kasvattaa kirjainten välistystä helpottaakseen lukemista.

Ratkaisu: Tämä tarkoittaa verkkopalvelun osalta sitä, että käyttäjien on voitava muuttaa sivuston kappaleiden, kirjainten ja sanojen välistystä sekä rivien korkeutta.

Pois tieltä! En näe haluamaani sisältöä.

Haaste: Käyttäjä liikuttaa hiirtä sivustolla etsien kohteita, joita voi käyttää. Se auttaa käyttäjää ymmärtämään sivuston sisältöä. Yhtäkkiä sivustolle avautuukin ikkuna, jota käyttäjä ei saa suljettua.

Ongelmana on sisältö, joka ilmestyy vain, kun käyttäjä vie hiiren tiettyyn kohtaan sivua. Ominaisuus on valtava haaste näkövammaiselle tai motorisista ongelmista kärsivälle.

Ratkaisu: Asian voi ratkaista useilla tavoilla. Käyttäjälle voi esimerkiksi tarjota vaihtoehtoisen tavan sulkea tai avata elementti. Elementin osalta tulee myös varmistaa, että elementti pysyy näkyvissä niin kauan kuin sen päällä ollaan eikä se katoa yllättäen.

En pysty tekemään tilausta verkkolomakkeella

Haaste: Asiakas yrittää tehdä tilausta verkkokaupassa, mutta ei näe yhtään verkkolomakkeen kenttää. Asiakaspalveluun soittamisen jälkeen selviää, että lomakkeen tekstikenttien reunuksen väri oli niin vaalea, ettei asiakas erottanut niitä.

Ratkaisu: Sivuston kaikkien elementtien tulee olla sellaiset, että ne erottuvat selkeästi myös alentuneella näkökyvyllä.

Havaittavaa, käytettävää, ymmärrettävää

Sivuston saavutettavuuden varmistaminen edellyttää, että sivusto analysoidaan kaikista näkökulmista.

1. Ensimmäisessä vaiheessa lähdetään liikkeelle ulkoasusta, jossa mietitään miten eri elementit toimivat. Tähän vaikuttavat esimerkiksi

  • Värivalinnat
  • Tekstin koko
  • Kirjainten, sanojen ja rivien välistys

2. Seuraavassa vaiheessa siirrytään tekniseen osuuteen, jolla varmistetaan, että palvelu on myös käytettävä.

  • Elementit toimivat näppäimistöllä
  • Elementtien avaaminen ja sulkeminen toimii myös kosketusnäytöllä
  • Elementit ovat tarpeeksi kookkaita

3. Viimeisessä vaiheessa puhutaan itse sisällön ymmärrettävyydestä. Tämä on käytännössä kokonaan sisällön tuotantoa.

  • Teksti on helppolukuista ja ymmärrettävää
  • Jos sivustolla on tärkeää informaatiota sisältäviä kuvia, niille tarjotaan myös vaihtoehtoiset tekstit
  • Mikäli sivustolla on videoita, niille on olemassa myös tekstitys

Lue lisää saavutettavuudesta verkkopalvelun suunnittelussa täältä.

Saavutettavuus verkkosivuilla vaatii työpanosta koko organisaatiolta. Se ei tapahdu sormia napsauttamalla eikä sitä voi myöskään laittaa pelkästään teknisten ylläpitäjien vastuulle. Se vaatii aikaa ja vaivaa myös esimerkiksi sivuston sisällöntuottajilta.

Me Exovella uskomme yhdenvertaisuuteen ja siihen, että kaikilla on oltava yhtäläiset mahdollisuudet käyttää digitaalisia palveluita. Mikäli haluat tietää aiheesta lisää, tutustu Exoven saavutettavuusarviointiin. Autamme sinua analysoimaan ja tunnistamaan nykyiset haasteet saavutettavuudessa ja myös paremmin ottamaan saavutettavuuden huomioon tulevaisuudessa.

More about this topic

Other thoughts

More thoughts