Exovella työskentely ei ole vain huipputiimiläisiä ja mielenkiintoisia projekteja – kasista neljään puurtamisen ja niskaan hengittämisen sijaan saat tehdä arjestasi itsesi näköistä sekä pääset samalla kehittymään teknologia-alan guruksi! Lue lisää Exoven arvolupauksista alta. 

FLEXOVE = joustavan työnteon lupaus

Me Exovella haluamme panostaa joustavaan ja yksilölliseen arkeen! Jokaiselle Exovelaiselle annammekin taloon tullessa FLEXOVE-lupauksen.

Ensinnäkin, (etä- tai live) toimistolle saa aina tulla just sellaisena kuin on. On ok ottaa pienet nokoset kesken päivän, jos siltä tuntuu tai opiskella itsensä teeseremonia-mestariksi – kunhan omat hommat hoituvat sovitusti. 

Toisekseen, yksilöllinen arki tarkoittaa meille myös yksilöllistä kehityspolkua. FLEXOVE-lupaus takaa siis sen, että sinun yksilöllisiä kehityshaluja tuetaan. Miten? No esimerkiksi nimeämällä sulle oman mentori, joka auttaa ja inspiroi duuniarjessa. 

Lisäksi lupaamme tukea uuden oppimista. Joskus se voi tarkoittaa ajallista panostusta ja mahdollisuuksien mukaan myös taloudellista tukea. Näiden lisäksi saat tietysti aina palautetta projekteistasi – sehän on selvä se!

Tätä tarkoittaa FLEXOVE:

1

En jaksa laittautua aamulla → älä laittaudu, ei se meitä haittaa.

2

Tekis mieli ottaa nokoset → ota pois!

3

Oletko mielelläsi parrasvaloissa asiakastapaamisissa vai puurratko taustalla? → Etsimme sinulle sopivimman tiimin.

4

Tykkäätkö tehdä töitä etänä? Sopii kyllä, mutta kannustamme tilaamaan myös kunnon tarvikkeet yhteistyökumppaneiltamme!

5

Olis kiva miettiä, mikä on seuraava steppi urallani → Jes, meillä on urapolkuohjelma just sua varten!

<TECH-XOVE> = teknologialupaus

On totta, että meillä Exovella on jopa Suomen kovin Drupal-osaaminen. Se, että meillä aloittaa koodarina, ei kuitenkaan automaationa tarkoita sitä, että Drupalin kanssa joutuisi tekemään duunia – varsinkaan, jos se ei ole oma juttu. Annammekin kaikille taloon tulijoille <TECH-XOVE> -teknologialupauksen:

Lupaamme laajentaa kaikkien koodareiden tech stackia.

Lupaamme pysyä avoimen lähdekoodin talona.

Lupaamme tukea niitä sun hulluimpiakin teknologiaideoita. Olemme perustaneet sitä varten myös ihan oman LABSin.

Lupaamme kehittää kaikkia huomioivaa teknologiaa nyt ja tulevaisuudessa.

Lupaamme koodareillemme näkyviä toteutuksia. Nykyasiakkaista mainittakoon vaikka Nelonen ja Neste.

Lupaamme myös kuunnella koodareiden mielipidettä asiakastyön teknologiavalinnoissa. Learn from the best they say!

Tätä tarkoittaa <TECH-XOVE>

1

Haluatko tehdä hommia Reactilla? Käy hyvin – joskin saat myös tehdä muita teknologioita!

2

Heräsikö hullu teknologiaidea? Mahtavaa, testataan sitä yhdessä!

3

Haluatko olla tekemässä merkityksellisiä asiakkuuksia! Great! Esimerkiksi näiden kanssa teemme duunia: Nelonen, Neste.

4

Suunnitteilla oman tech stackin laajennus? No problemo!

5

Sun mielestä asiakas hyötyisi toisen teknologian toteutuksesta enemmän. Mikä jottei, tehdään sillä!

Kuulostaako hyvältä?

Meistä lisää

Avoimet työpaikat: