Skip to content Contact us

Contact form

GPTW_2018_all
Press releases,

Exove sijoittui kolmatta kertaa Suomen parhaimpien työpaikkojen listalle

Digitaalisia ratkaisuja tarjoava Exove sijoittui Suomen parhaiden työpaikkojen listalle kolmatta kertaa peräkkäin. Great Place to Work -instituutin järjestämän tutkimuksen mukaan Exoven vahvuuksia ovat yhteishenki ja työntekijöiden vaikuttamismahdollisuudet.

Exove sijoittui kolmatta kertaa Suomen 50 parhaan yrityksen joukkoon keskisuurten yritysten sarjassa ja ylsi sijalle 22. Exove on viimeisen vuoden aikana panostanut erityisesti henkilökunnan kuuntelemiseen ja yhteiseen päätöksentekoon.

Vuosittainen Suomen parhaat työpaikat -tutkimus on osa maailman suurinta ja arvostetuinta hyvien työpaikkojen tutkimusta. Great Place to Work tutkii ja palkitsee johtavia työpaikkoja lähes 60 maassa. Suomen parhaat työpaikat -tutkimukseen osallistuu vuosittain noin 150 suomalaista yritystä, joissa työskentelee noin 48 000 työntekijää.

Exoven henkilöstöjohtaja Nina Holviala osasi odottaa hyvää sijoitusta. Hänen mielestään Exoven tekemisessä on viime vuonna näkynyt yhdessä tekeminen erityisen hyvin.

“On ilo nähdä, että olemme tänäkin vuonna kehittyneet monella saralla. Uskon, että koko henkilökunnan kanssa yhdessä työstetyt yritystä koskevat isot päätökset ovat osaltaan olleet vaikuttamassa tyytyväisyyteen. Alkuvuodesta teimme yhdessä strategiatyötä, ja sen seurauksena syntyi henkilökunnan pyörittämä Exove Labs, jossa testataan mielenkiintoisia teknologisia uutuuksia. Yhteishenki on aina ollut Exoven vahvuuksia, ja tuntuu erityisen ilahduttavalta, että siinäkin olemme pystyneet petraamaan entisestään. Jatkuva kehittyminen on sisäänrakennettuna Exovella, mikä näkyy Exove Labs -toiminnan lisäksi esimerkiksi tiimien sisäisissä yhteisissä toimintatavoissa, joita hiotaan jatkuvasti. Oman viihtymisemme myötä pystymme palvelemaan myös asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla,” Holviala toteaa.

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Janne Kalliola, 040 558 1796, janne@exove.fi
Henkilöstöjohtaja Nina Holviala, 040 739 7071, nina@exove.fi

See all blog posts

Read next

See all blog posts

More from the blog

Our offices

Contacts