Better business on the Internet.

Blog Archive: Internet

Säästä rahaa päivittämällä webbisivut

Aug 11, 2009 — 

Näinä aikoina useat yritykset ovat tiukalla kulukuurilla ja säästöjä haetaan mahdollisuuksien mukaan, myös verkkopalveluista.

Otsikko saattaa kuulostaa sisäisesti ristiriitaiselta, mutta se pätee erityisesti vanhempien verkkosivujen suhteen. Sivustoissa rahaa uppoaa yleensä seuraaviin asioihin:

  • Sivuston tekninen ylläpito ja käyttöpalvelut (hosting).
  • Mahdolliset julkaisujärjestelmän lisenssit ja tukimaksut.
  • Sisällön päivitykseen käytetty työaika ja palkkiot ulkopuolisille toimijoille.
  • Mahdollisten ongelmien selvittelyyn ja ratkaisuun käytetty työaika ja palkkiot ulkopuolisille toimijoille.

Mikäli järjestelmä on useita vuosia vanha, se on suurella todennäköisyydellä kaupallinen ratkaisu, jonka lisensseistä ja tietokannoista täytyy maksaa vuosittain joko lisenssi- tai ylläpitomaksua. Nämä maksut eivät välttämättä ole nappikauppaa, vaan jopa kymmeniä tuhansia vuodessa. Tällaisten järjestelmien käyttöpalvelut voivat maksaa toisen mokoman, varsinkin jos palvelimina on kaupallisia UNIX-järjestelmiä.

Vanhojen järjestelmien ylläpito voi olla myös tuuripeliä, koska osaaminen on voinut valua ulos yrityksestä henkilövaihdosten mukana ja pahimmillaan harvat osaajat pystyvät hinnoittelemaan palvelunsa hyvin hintaviksi.

Lisäksi järjestelmän hankala käytettävyys johtaa sisällön muokkaamiseen käytetyn ajan pituuteen tai pahimmillaan on johtanut siihen, että kukaan ei halua päivittää sivuja ja tieto mätänee sivustolla pikkuhiljaa.

Mikäli yksi tai useampi näistä kauhukuvista on jollakin tavalla tuttu, suosittelemme vakavasti harkitsemaan julkaisujärjestelmän vaihtoa moderniin ratkaisuun. Avoimen lähdekoodin järjestelmissä ei ole lisenssikuluja eikä myöskään puolipakollista ylläpitomaksua, vaan tuesta voidaan sopia erikseen tarpeiden mukaisesti. Kun valitaan järjestelmä, jolla on useita toimittajia Suomessa, vältetään osaajapulaa. Mikäli järjestelmän käyttö kuitenkin syystä tai toisesta myöhemmin hiipuisi, avoin lähdekoodi helpottaa järjestelmään tutustumista ja sen haltuun ottoa verrattuna suljettuihin järjestelmiin.

Modernien julkaisujärjestelmien helpot ja selkeät käyttöliittymät auttavat eteenpäin päivittäisessä työssä ja oman organisaation väki voi taas ottaa täyden ylläpitovastuun yrityksen sivustosta.

Exove tarjoaa sivustojen toteutusta kolmen erilaisen avoimen lähdekoodin julkaisujärjestelmän päälle:

Kaikilla järjestelmillä on useita toimittajia Suomessa. Näiden lisäksi löytyy myös muita ratkaisuja, esimerkiksi Joomla!, jolla on myös vankka suomalainen toimittajakunta.

Julkaisujärjestelmäseminaari pidetty 16.6.

Jun 17, 2009 — 

Meillä oli eilen tupa täynnä väkeä, kun pidimme Exoven ensimmäisen aamiaisseminaarin julkaisujärjestelmistä. Aihelistalla olivat eZ Publish, Drupal ja WordPress. Puhujina oli sekä Exoven omaa henkilökuntaa että asiakkaidemme edustajia. Tutustu seminaarin ohjelmaan täällä.

Alla muutama kuva tilaisuudesta.

Jani Tarvainen (Exove) ja Mari Flink (Suomen Kaupan liitto) esittelevät eZ Publishia

Jani Tarvainen (Exove) ja Mari Flink (Suomen Kaupan liitto) esittelevät eZ Publishia.

Kalle Virta (Exove) kertoo Drupalista ja käyttäjien tuottamasta sisällöstä

Kalle Virta (Exove) kertoo Drupalista ja käyttäjien tuottamasta sisällöstä.

Hannu Salminen (Mobile Advertising Solution MAS) esittelee Drupalin päälle toteutettua sivustoaan

Hannu Salminen (Mobile Advertising Solution MAS) esittelee Drupalin päälle toteutettua sivustoaan.

Janne Kalliola (Exove) vetää seminaaria yhteen ja määrittelee julkaisujärjestelmien vahvuudet suhteessa toisiinsa.

Janne Kalliola (Exove) vetää seminaaria yhteen ja määrittelee julkaisujärjestelmien vahvuudet suhteessa toisiinsa.

Mikäli haluat ladata seminaarin kalvot PDF-tiedostona, täytä ystävällisesti alla oleva lyhyt kysely. Vastausten lähettämisen jälkeen lomakkeen alapuolelle tulee linkki PDF-tiedostoon.

Nimi *
Yritys *
Yhteystiedot *
Tarve julkaisujärjestelmälle * Välitön
Tänä vuonna
Myöhemmin
Kiinnostuksen kohteet

Osa pakollisista kentistä on tyhjiä.
Tietoja ei voitu lähettää. Yritä myöhemmin uudelleen.
Kiitos tiedoista.
Lataa seminaarin kalvot tästä linkistä.

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.

Seminaarikalvot voi katsoa myös tästä:

Seminaariesityksiä: Luuri 2009 ja Web-Oriented Architecture

Apr 15, 2009 — 

Olen (Janne Kalliola siis) käynyt puhumassa parissa seminaarissa alkukevään aikana. Tieturin Luuri 2009 -tilaisuudessa puhuin web 2.0 -toimintamallien ilmestymisestä mobiililaitteisiin ja tämän ilmiön takana olevista suuremmista murroskohdista.


Sytyke ry:n kevätseminaarissa “Web-Oriented Architecture” kävin tänään puhumassa web-palvelujen API:en suunnittelusta ja toteutuksesta.

Web 2.0 Incubation

Apr 9, 2009 — 

We have been working with several web 2.0 and mobile 2.0 services for our clients during the past year. The projects have varied from complete turn-key solutions to taking care of only technical implementation of the system. Besides design and development, we have also helped our customers to assess their business plans and roadmaps with regards to way of working on the Internet, advertising revenue, and understanding their customers.

The client list is interesting and surprisingly diverse; there seems to be on-going innovation in several areas in Finland:

  • Blyk provides free mobile service funded by advertising in the UK.
  • One Did It is a community oriented service to help people live ecologically sustainable lives.
  • 123play.com provides free mobile games with advertisements.
  • Hyvälääkäri.fi allows people to provide and get information about good doctors and thus gain better treatment.
  • Vuosikerta.fi is a shared biography writing service designed for baby boomers generation in Finland.

There are some interesting things still under the hood, hopefully we can share them later with you.

For these systems, we have provided the following services:

  • Concept development and user experience design.
  • Visual design.
  • Software architecture and database design.
  • Software development, including XHTML.
  • Quality assurance.
  • Deployment, training and support.

If these lists looked compelling for your business, please get in touch with us. We are more than happy to help you.

Better business on the Internet

Jan 26, 2009 — 

One of our principle goals in every project is to ensure that our clients can perform better business on the Internet.

World is becoming widely digitalised, and most of the people are nowadays met easiest in the Internet. Companies can and need to make moves in the digital space, to both attract new customers and serve current ones better with lower costs.

Some industries, such as media and telecom, are going through a radical change of business models, and types of assets. In these companies, one needs to carefully assess the possibilities of moving or aligning business processes with the Internet, providing open APIs and other collaborative features to protect the main business from erosion by new Internet-based players.

Other industries need to have only a partial focus to the Internet — but still be there with relevant audiences and in correct places.

For attracting new customers, banner and search engine advertisements will carry the message only a certain length — there is no depth in the dialogue, and the customers are not integrated with the company in the web. This can be changed by providing compelling and value adding services that support and enhance the traditional business.

Moving parts of customer service processes to self-service over web is not easy, but on the long run can save a big amount of money — for example, when service information is made available to everyone, and people help also each others instead of relying to top-down service model used in call-centers and other traditional systems. When the system is done right, people using the new system can do it quicker and more pleasantly, thus rising customer satisfaction.

Solutions

The solutions our customers are looking for are seldom purely technical. They are a complex mesh of processes, concepts, user experiences, visuals, and systems. Most technology companies focus only on the latter, forgetting most of the rest.

We think that we need first and foremost to understand our customer’s business, their strategies, and relevant trends in the Internet. The next step is to grasp the needed changes in the business and the processes driving it, either known by the customer or then proposed by us.

Based on these, we can together design the best approach to solve the challenges that the changes are bringing. When the approach is known, the rest is just design and implementation — our bread and butter.

Oikeat työkalut web-julkaisuun

Sep 25, 2008 — 

Työ kuin työ helpottuu kummasti, kun valitaan oikeat työkalut homman tekoon. Samoin ohjelmistojen toteutuksessa kannattaa nojautua valmiisiin ja hyväksi havaittuihin ratkaisuihin — näin vältetään monet sudenkuopat ja pyörän keksiminen uudestaan projektista toiseen.

Me Exovessa olemme vakuuttuneita avoimen lähdekoodin järjestelmien erinomaisuudesta; ne ovat tätä nykyä laadukkaita, kehittyvät edelleen ripeätä vauhtia ja eivät lukitse asiakasta ikävästi toimittajaan. Bugikorjaukset on mahdollista pakkoraossa tehdä itse eikä vain toivoa parasta järjestelmän toimittajan tiimiltä.

Koska web-palvelujen tarpeet eroavat toisistaan, olemme päätyneet yhden järjestelmän suosittelun sijasta käyttämään useita erilaisia ratkaisuja. Tässä tämän hetken repertuaarimme:

CMS Made Simple
Pienten ja keskisuurten yritysten tarpeisiin riittää pieni julkaisujärjestelmä, joka hoitaa asiansa eikä ole sivujen päivittämisen tiellä. CMS Made Simple on mukavan helppo oppia ja sillä luo nopeasti muutaman sivun kokoiset sivustot.

WordPress
Jos on tarvetta blogille ja siihen liittyvälle sivustolle, WordPress on paras valinta. Laajasti käytössä olevana järjestelmänä siihen saa valtavan määrän lisäosia, joilla blogia voidaan muokata haluttuun suuntaan. WordPressillä rakentaa myös pienehkön sivuston blogin rinnalle, mutta emme suosittele sitä suuriin sivustoihin.

eZ Publish
Suuriin sivustoihin käytämme norjalaista eZ Publish -järjestelmää, joka on suunniteltu alusta alkaen hallinnoimaan isoja sisältökokonaisuuksia. Järjestelmän etuna on myös hyvin helppokäyttöinen sisällönhallinta, jolloin säästetään henkilöstön koulutuskuluissa ja virheiden selvityksissä.

Drupal
Mikäli sivusto sisältää paljon palvelumaisia kokonaisuuksia tai siihen liittyy yhteisötoimintoja, Drupal on erinomainen järjestelmä, joka yhdistää CMS-toiminnallisuuden ja yhteisöllisen sovelluskehyksen. Drupaliin saa myös tukun valmiita laajennuksia, joilla palveluun voidaan lisätä uusia ominaisuuksia ilman koodaamista.

CodeIgniter
Jos sivusto onkin oikeastaan webissä toimiva sovellus tai palvelu, julkaisujärjestelmä ei ole välttämättä paras mahdollinen valinta alustaksi. Näissä tapauksissa toteutamme palvelun CodeIgniter-sovelluskehyksen päälle.

Joissakin tapauksissa olemme myös yhdistäneet kaksi järjestelmää toimimaan saumattomasti yhteen HTML-tasolla. Näin esimerkiksi voidaan liittää WordPress-blogi CodeIgniter-pohjaisen palvelun kylkeen.

Integrating e-marketing to business infrastructure

May 29, 2008 — 

On-going digitalization has achieved two major milestones: people are reachable in the Internet, and most of business processes are executed on top of software systems. Combining these two will open up both new opportunities and cost savings.

Internet as a medium is radically different from the other media; it is bidirectional, always available and easily connectable to other digital systems driving your business, such as customer relationship management or inventory systems.

When planning digital marketing actions, you need to consider the end-to-end process from page views and fancy flash animations to desired actions and their consequences in your back-end systems.

If a person wants to get a sample from a marketing website, you both capture the address and other information for future actions and also automatically signal your logistics partner to send the sample. Immediately, automatically. Not by collecting the addresses into Excel sheets and sending them three weeks after the campaign.

Or, if you are trying to book a meeting, the person is shown real-time booking information, in other words available slots, for immediate selection – instead of sending phone number by email to a sales rep that will call some day.

To prevail, marketing needs to be thought as the starting point of digital sales or customer relationship process – it feeds the latter parts with contacts, interests and profiles, for tailored services or automated actions. Adding value to the customer or reducing the cost of the process. Either way, the marketer wins.

When making decisions for your next digital campaign, make sure to check the integration capabilities of your advertising agency.

Suomen modernein verkkolehti

Apr 17, 2008 — 

Taloussanomat.fi on uudistunut perinpohjaisesti. Kokonaan verkossa ilmestyvän lehden sivuston täytyy olla toimiva, selkeä ja joustava. Sen täytyy kyetä palvelemaan käyttäjien sangen monipuolisia tarpeita ja olemaan samalla miellyttävä lukea. Uusi sivusto lunastaa nämä lupaukset.

Exove on osallistunut palvelun uudistamiseen suunnittelemalla ja toteuttamalla palvelun käyttöliittymän kokonaan uudestaan. Lisäksi olemme auttaneet Taloussanomia julkaisu- ja toimitusjärjestelmien suorituskyvyn parantamisessa.

Taloussanomat kommentoi uudistustaan omilla sivuillaan seuraavasti:

Huhtikuussa 2008 Taloussanomat uusi verkkopalvelunsa. Muun muassa sivuston ulkoasu ja käytettävyys paranivat.

– Tämä uudistus pyrkii ennen kaikkea selkeyteen ja käytön helppouteen. Tavoitteena on ollut se, että lukija ei joutuisi ajattelemaan mitä milloinkin täytyy tehdä, [päätoimittaja Juha-Pekka] Raeste sanoo.

Raesteen mukaan uusiutunut Taloussanomat on nyt värimaailmaltaan entistä rauhallisempi ja kirkkaampi.

– Uudistuksessa on otettu askel kohti aiempaa selkeämpää rakennetta, Raeste sanoo.

Vahvasti uudistuivat myös Taloussanomien sivuilta löytyvät työkalut markkinoiden seurantaan.

– Uskon ja toivon, että parannettu markkinadata-osiomme on helppokäyttöisin ja laajin suomalaisille sijoittajille rakennettu ilmainen palvelu, Raeste kertoo.

Uudistuksessa konsultoinut käyttöliittymäasiantuntija Mikko Paltamaa Exove Oy:stä kertoo, että Taloussanomien sisällöt tulevat paremmin esiin paremman toiminnallisuuden ansiosta.

– Uudistuksen painopiste oli käyttökokemuksen ja käyttettävyyden parantamisessa. Käytännössä olemme suunnitelleet ja rakentaneet lähes kaiken käyttäjille näkyvän uudestaan entistä paremmaksi, Paltamaa kertoo.

Uudistus ei kuitenkaan keskity pelkästään vanhan parantamiseen, vaan uuttakin sisältöä on toteutettu.

– Entisen paperilehden sisällöstä tuomme nyt verkkoon esimerkiksi protestit, rating-muutokset ja nimitykset. Lisäksi julkaisemme muutamia kokonaan uusia juttuja, kuten kalenterin, videot ja kuvasarjat, Paltamaa sanoo.

Taloussanomat pyrkii jatkossakin säilyttämään asemansa edelläkävijänä verkossa.

Oma web-palvelu, edullisemmin kuin koskaan

Feb 18, 2008 — 

Nyt on oikea aika aloittaa liiketoiminta verkossa. Tarvitset vain hyvän idean ja hieman rahaa toteuttaaksesi vaikuttavan palvelun.

Webbipohjaisten palvelujen suunnittelu ja toteutus on nimittäin halvempaa kuin koskaan. Valmiit monipuoliset sovelluskehykset ja runsas kirjastovalikoima tekevät palvelun toteuttamisesta nopeaa ja jäljestä laadukasta.

Palvelun tarjoaminen verkossa maksaa yhden domain-nimen ja muutaman sata euroa vuodessa kuluina web-hotellille. Markkinoinnin voi hoitaa sissiperiaatteilla erilaisissa yhteisöissä ja blogeissa. Monet yhteisöt tarjoavat erilaisia ohjelmointirajapintoja, joiden avulla palvelu voidaan kytkeä valmiiden yleisöjen äärelle — tällöin palvelun täytyy toki tuottaa jotakin lisäarvoa yhteisölle, muuten sen leviäminen katkeaa alkuunsa.

Jos sinulla on ajatus web-palvelusta, joka ratkaisee jonkun ongelman tai tuottaa muuten lisäarvoa käyttäjilleen, olet jo ottanut ensimmäisen ja tärkeimmän askeleen. Seuraavaksi täytyy miettiä, kuinka palvelu tuottaa rahaa. Jos tämäkin ratkeaa ja rahaa näyttää tulevan laskelmien mukaan riittävästi, kannattaa ottaa seuraava askel ja miettiä palvelun toteuttamista.

Tässä vaiheessa on hyvä ottaa yhteyttä sopivaan tahoon, joka voisi toteuttaa palvelusi. Vaikkapa meihin.

Ideasta ja liiketoimintamallista kirkastetaan palvelun konsepti, joka määrää kuinka palvelu toimii, mitkä asiat ovat olennaisia ja minkä asioiden tai käsitteiden ympärillä palvelu lopulta pyörii. Konseptissa otetaan huomioon palvelun käyttökokemus ja piirretään rautalankamallit palvelun sivuista.

Konseptin pohjalta on helppo laatia palvelun visuaalinen ja tekninen suunnitelma, joiden pohjalta palvelu voidaan toteuttaa. Visuaalinen suunnitelma voi olla kokonainen yritysilme tai pelkästään sivuston ulkoasun määritys. Tekninen suunnitelma kertoo puolestaan kuinka palvelu toteutetaan — millä tekniikoilla, missä järjestyksessä ja mihin lopulta päästään versiossa 1.0.

Suunnitelmien pohjalta palvelu toteutetaan. Kannattaa käyttää interaktiivista toteutusmallia, jossa jatkuvasti peilataan palvelua käyttäjien tarpeita vastaan. Näin palvelua ei kehitetä pullossa, vaan kehitys elää tilanteen mukaan ja pystyy mukautumaan uusiin ideoihin ja ajatuksiin myös kesken matkan.

Palvelusta voidaan lanseerata ensimmäiseksi suljettu beta-versio, jonne kutsutaan joukko luotettavia henkilöitä kokeilemaan ja antamaan palautetta. Näiden palautteiden pohjalta palvelun toteutusta ja joskus jopa konseptia viilataan vastaamaan paremmin käyttäjien tarpeita.

Lopuksi palvelun ensimmäinen versio avataan julkisuuteen, aloitetaan rummutus valituilla sivustoilla ja toivotaan käyttäjien saapuvan ja ottavan palvelun omakseen. Samalla jatketaan palvelun kehitystä ja haetaan kaulaa piakkoin ilmaantuviin kilpailijoihin.

Heräsikö kiinnostus? Ota ihmeessä yhteyttä Janne Kalliolaan ja puhutaan lisää.

Luku 5: Liiketoiminta verkossa

Oct 26, 2007 — 

Yritys 2.0 -kirjaprojektissa on tänään ilmestynyt Exoven teknologiajohtaja Janne Kalliolan kirjoittama luku Liiketoiminta verkossa — Teknologiamuutokset muokkaamassa yrityksiä. Käykääpä lukemassa.

Yritys 2.0 -kirjaprojekti määrittelee itsensä seuraavasti:
Tämä kirja kertoo uudesta maailmasta ja uusista yrityksistä. Yrityksistä, joiden toiminta pohjautuu avoimuuteen ja haastavaan, mutta hedelmälliseen keskusteluun. Yrityksistä, jotka elävät yhteistyöstä, osallistumisesta ja osallistamisesta. Yrityksistä, joissa vallitsee jakamisen ja luottamuksen kulttuuri. Se kertoo luovista, nopeista ja menestyvistä yrityksistä. Onko sinun yrityksesi yksi niistä?

Kuvaus sopii aikalailla tarkasti Exoveen. Jos kiinnostuit, ota ihmeessä yhteyttä. Meillä on tarvetta hyville tekijöille.